Scrambles: 2014

Vitsi tää kirjottamine on jääny vähälle! En tiiä onko kukaan hirveesti edes tätä blogii katellu sillä välin ku olin poissa, mut eipä sen väliä. Nyt oon kuitenki bäk, ainaki pieneks hetkeks. En tiiä millo kirjottelen seuraavan kerran.

Viimesin postaus oli huhtikuussa. Ää, mitä kaikkee onkaa tapahtunu sen jälkee!

TOUKOKUU
Toukokuun alussa kävi yks päivä tälleen: Olin tulossa koulusta kotiin ja istuin dösärillä. Siihen pysähtyy bussi ja ulos tulee muutama poika jotka asuu meilläpäin. Yhen niistä tunnen iha hyvi, toisen aika huonosti ja kolmatta en ollenkaa. Kaks lähtee kauppaan ja se jonka tunnen semi huonosti jää siihen pysäkille mun kanssa. Aletaan juttelemaa kirjoista. Bussi tulee, astutaa sisää ja istutaa vierekkäi ja puhutaan vaan koko matka kirjoista. Luulis et keskustelu kävis tylsäks jossai vaihees mut ei. Täs oli henkilö jonka kanssa pystyin puhumaan 20 minuuttii kirjoista ja edellee olla kiinnostunu keskustelusta. Selitin The Fault In Our Starsista koska se oli mulla sillä hetkellä kesken. Vaadin sitä lukemaan tai edes vilkasemaan tätä kirjaa, koska se on mun mielestä NIIIIIIIIIIN ylihyvä!
Kun jäin bussista, jäin pysäkille istumaan ja lukemaan TFIOSia. Ennen ku olin ees huomannu, puol tuntii kulu ja seuraava dösä tuli. Bussista tuli ulos se poika jonka tunsin iha hyvin. Käveltiin siitä sitte kotiin samaa matkaa ja juteltiin jotain. Nää kaks poikaa on parhaat kaverit, ja tää jonka kanssa nyt juttelin kerto sen toisen laittaneen sille viestiä että "Din granne e kiva", "Sun naapuris on kiva". Tää oli ensimmäine kerta ku ajattelin et saattasinkohan tykätä tästä pojasta jonka kanssa olin just puhunu pienen ikuisuuden kirjoista.
Yks päivä sit myöhemmin hengasin näiden kahen kanssa koulun jälkeen, aloin varmistuu enemmä ja enemmä siitä että tykkään tästä pojasta. Mun päiväkirjasta löytyy toukokuun puolesta välistä kirjotus jos lukee: "Haluun nähä sen ja puhuu sille ja olla sen kaa ja kattoo ja halata sitä." Ja jos multa kysytään niin toihan on ihan söpöä.
Joskus myöhemmin tapahtu näi että onnistuttii kertomaa et tykätään toisistamme. Olin nii ilonen sillä hetkellä. Tuntu et tästä saattais tulla jotain jos nyt pelaan kortit oikein. Me alettiin tapailee vähä välii ja se alko pikkuhiljaa tuntuu aidommalta ja aidommalta.
Kesäloma alko 30.5. Sillon oli mun veljen ylppärit. Koko päivä oli vaan yhtä suurta juhlaa. Illalla seittemän-kaheksan aikaan, kun kaikki vieraat oli jo lähteny, menin tapaamaan tätä poikaa. Käveltiin vaan, mentiin rannalle ja katottiin kun aurinko katos puiden taakse. Siellä oli niin kaunista. Ja kylmää, tosi, tosi, tosi kylmää. Mut se ei haitannu mua, sain olla tän pojan kanssa ja olin niin onnellinen. Kun käveltiin takas kotiin päin tapahtu jotain mikä tapahtu mulle nyt ekaa kertaa. Meidän kädet hipas toisiaan ja se tavallaan vaan tapahtu. Ennen ku edes tajusin, me käveltiin siinä käsi kädessä. Julkisella paikalla. Tää oli oikeestaa aika iso juttu mulle, en oo ikinä aiemmin kävelly kenenkään kanssa käsi kädessä, jos nyt ei lasketa sitä kun joskus pienempänä kuljin äidin kanssa kaupassa käsikkäin. Mut tää poika oli siinä mun vierellä ja halus julkisesti näyttää että tahtoo olla mun kanssa. Se oli niin ihana tunne kun tajusin että tää oikeesti oli joku juttu, et tästä mahollisesti ihan oikeesti tulee jotain. Käveltiin käsikkäin ja se saatto mut kotiin saakka.
Ja sit tapahtu jotain. Meidän ensisuudelma. Siinä tihkusateessa. En usko että tuun koskaan unohtamaan sitä. Se ilta oli jotain niin täydellistä, en tienny et oli olemassa sellasta onnellisuutta kun mitä sillä hetkellä tunsin. Perfection.

KESÄKUU
Pitkin kesäkuuta näin tätä poikaa, vietettiin aikaa yhessä ja pidettiin hauskaa. Tuntu et elämä oli jotenki täydellisessä kunnossa. Mitään ei puuttunu. Sai vaan nauttia elämästä ja kaikista sen puolista. Sit 21.6. tapahtu sellanen juttu että mä en enää ollut sinkku. Se ei tapahtunu mitenkää suuresti ja upeesti et mua oltais kosiskeltu tyttöystäväks kukkakedon keskellä auringon laskiessa mereen taustalla. Nah. Tää tapahtu meidän alakerran sohvalla. Mutta se ei vaikuttanu millään lailla siihen, kuinka älyttömän iloseks mä tulin tästä. Makoiltiin siinä ja selasin askia, joku kysy kysymyksen johon vastasin jotain ja pistin vastaukseen mukaan kuvan meistä sillä hetkellä. Kohta joku kysy et "onks toi sun poikaystävä?" ja katottiin siinä toisiamme kysyvästi. Kohta sain kirjottaa sille anolle myöntävän vastauksen :')

HEINÄKUU
Niin ihanaa aikaa mun elämässä. Kiitos <3 Ei oo enempää sanoja.

ELOKUU
Koulut alko, meillä meni edelleen hyvin. Elämä hymyili ja olin onnellinen ku hangon keksi.
Ote mun päiväkirjasta 4.8.2014:
"Eile ku olin saattaa sitä ja olin sillee 'mun pitää varmaan alkaa lähtee' ni lähin niiku pois päin mut pidin viel vähä sen kädest kii nii se veti mut ihan lähelle ja laitto kädet vyötärön ympärille ja suuteli mua ja se oli aika ihanaa"
Tuntu et joka hetkes oli timantteja. Me käytiin kans kattoo TFIOS siin elokuun alus. Sillon sen ekan kerran kun tutustuttiin kunnolla ja puhuttiin kirjoista, me oltiin illal myöhemmi puhuttu faces ja se sano ettei sitä kiinnosta lukee sitä, mutta lupas mennä kattoo sen jos se koskaa tulis leffateattereihi. Ja siinä me sit oltiin, se oli ku palautus siihen mistä kaikki alko. Leffan loppupuolella kun kaikki alko itkee, nii se vaan nauro. Ja muaki itketti, ja ku se huomas sen nii se silitti mun kättä. Kohta muaki alko huvittaa se ku kaikki muut parkuu ympärillä ja se vaan nauraa, ja sit mäki rupesin nauramaan.
Joo. Joka hetkessä oli timantteja. Mulla oli poika painonsa arvosta kultaa.
Mut kaikki loppuu aikanaan.
28.8. me erottiin. Must oliki jo alkanu tuntuu et jotain oli pielessä. Se tunne tuli muutamaa päivää ennen ku me erottiin. Se ei ollu riitaisa ero. Me erottiin oikei hyvissä väleissä ja ollaan edelleen kavereita.

Kaikki mitä voin enää sanoa on kiitos. Kiitos siitä että teit mun elämästä sateenkaaria ja naurua, kiitos että olit siellä aina mua varten, kiitos että rakastit mua ja annoit mun rakastaa sua. En tiiä tuutko koskaan lukemaan tätä mut jos tuut niin tiedä että en vois olla kiitollisempi kaikesta siitä ajasta mitä oon saanu sun kanssas olla. Kiitos.

Mä voin hyvin just nyt. Oon itkeny paljon viimesen puolentoista viikon aikana, mut nyt oon kirjottanu näin pitkän tekstin eikä oo itkettäny lainkaan. Joskus voin paremmin ja joskus huonommin, eikä sitä koskaan tiedä, että millonka se huono hetki sit iskee. Mut sen mä tiedän varmaks että elämä jatkuu. Ja mä selviän.

-xx

EILEN

Nähtii Olivian kaa kampissa yheltä, ja siit alko meiä shoppailukierros. Kierrettii kauppoi kampis ja foorumis ja löydettii kaikkee iha sikaihanaa. Oltii ostamas vaatteit Olivialle ja mä tarvitsin pelkät housut. Mul oli hirvee himo ostaa kaikkee ihanaa mitä löyty, mut jotenki sain sit hillittyy itteni. Olin tosi lähel ostaa tän yhen paidan joka oli mun mielest iha supersöpö, se oli vissii JC:stä. Olivialle löyty vaik mitä: kengät, farkkutakki, mekko, paita... Pakko myöntää sil tytöl on tosi hyvä vaatemaku! Käytii kans syömäs Vapianos ja sit viel Starbucksii ennenku lähettii meille. Kotii ku päästii ni katottii leffa, syötii iltapala, chillattii ja painuttii petii.

TÄNÄÄN

Aamul aikalail vaa jillailtii ja käytii vähä ulkon kiikkumas. Päiväl katottii yks leffa ja käytii tunnin kävelyl ja sit istuskeltii terassil syöden jätskii. Koht äiti spottas käärmeit meiä autotallin luona ja pakkoha niit oli mennä kattoo. Olivia kirkas iha hirveen kovaa heti ku näki ne, mut koht tuli jo lähemmäs kattoo joskos sais kuvaa :')

Heitettii Olivia bron kaa asemalle ja halattii sit junas heipat, sen jälkee haettii isä laivasatamast ku se tuli Tallinnast ja mentii kotii. Bro heitti mulle meiän keinus järkyt vauhit, nauroin vaa ja kiljuin. Illal kävim viel heittää talviturkin. Puoltuntii arvoin et uskallanko vai enkö ja sit hyppäsin. HYI KU OLI KYLMÄÄ!