keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Haluaisin vain osata

Haluaisin osata kirjottaa kunnollisia ja hyviä blogitektejä. Mutta ei sitä kai voi oppia kuin kirjottamalla. Enkä minä sitä hirveästi ole viimeaikoina tehnyt. Mietin, että ehkä alan laitella tänne enemmän jotain pohtivia tekstejä tai tekstejä tietyistä aiheista sen sijaan, että yrittäisin vain joskus väsätä tänne päivän kuulumisia. Tänään aion pistää viikonlopun kuvat tänne, olin paljon Robinin kanssa ja Robinilla on järkkäri -> kuvia tulee paljon. Olen nyt kolme päivää koittanut saada aikaiseksi tämän tekstin kirjoittamisen. Joten nauttikaa.


Kävimme Maijan kanssa lauantaina Robinin luona. Kaksi ihanaa ihmistä, ihana paikka, ihana ilma. Ihana päivä. Seuraavana päivänä menimme uudestaan ja leivoimme mutakakkua. Sunnuntailta ei hirveästi ole kuvia, pari hassua siitä kakusta.


Tiistaina kävimme taas ulkona kuvailemassa. Rakastan syksyä! Kaikki värit, lämpimät vaatteet, kuumat kaakaot ja leffaillat. Ah.


Rakasta elämää - ihanaa päivää sinulle!

torstai 8. lokakuuta 2015

Vois taas alottaa

Mitä vitsii!

Mitä tapahtuu!

Kuka sä oot!

Viimesin postaus yli vuoden takaa. Ups.. Vähä jääny tää. Kuten elämässä yleensäkin, mulle on tapahtunu paljon. Ysiluokka loppu. Mul oli mahtava kesä. Pääsin lukioon. Tutustuin yli sataan uuteen ihmiseen. Elämä on hyvää.

Lukiossa oon saanu iha huiman määrän uusii kavereita, ja muutaman tosi hyvän ja läheisenki. Koulu on ollu sinänsä raskasta, mut kuitenki paljo mukavampaa ku yläkoulussa. "Mä en tajuu mite lukios kaikki on vaa niin kivoja." Tän totes mun frendi Maria, joka näkyy seuraavas kuvas vasemmalla.


Ottakaa myös kuva nukkuvasta Ogesta. Meillä oli tolloin kokeidenpalautuspäivä ja tulosten saamine on selkeesti rankkaa ja väsyttävää puuhaa.



Tosiaan, oon leikannu hiusket tossa kesän aikana. Kelasin varmaa vuoden, et pitäiskö leikata vai ei, ja päädyin lopulta leikkaamaan. En kadu yhtää! 


Heitänpä samalla kuvan Anttonista. Me ollaan nyt seurusteltu puolisen vuotta, enkä vois olla enempää in lööv ⛄️❤️



Oon tosiaa matikka- ja luonnontiedepainotetussa lukiossa ja opiskelen erikoispitkää matikkaa ja fysiikkaa. Meil oli tos viikko sit matikkaleiri, ja siel oli ihan huippuu. Oleiltii hotellissa Sannaisissa, ja se mesta oli fancy. Kaikki ruokailut käytii hoitamas kartanolla, jolle oli kävelyy siit hotellilta ehkä sata metriä, ja iltasin meille oli saunat ja uima-allas varattu kaheks tunniks, ja siel oli kans isot sohvarykelmät, minkä luona oli iltapala katettuna meille. Ja siit leirist sai yhen kurssin! Totally worth it.


Just nyt istun kotona yksin ja vähän kipeenä, ja kattelen ulos. Meiän pihalla on pari oravaa ja yks palokärki, ja tääl paistaa aurinko. Melkee tuntuu keväältä, vaik tietää et talvi on vast tulossa. Jatkan nyt saksanläksyjen pariin, katotaa millon tulee seuraava postaus :) Tschüs!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Long time no post - here, take a love story

Vitsi tää kirjottamine on jääny vähälle! En tiiä onko kukaan hirveesti edes tätä blogii katellu sillä välin ku olin poissa, mut eipä sen väliä. Nyt oon kuitenki bäk, ainaki pieneks hetkeks. En tiiä millo kirjottelen seuraavan kerran.

Viimesin postaus oli huhtikuussa. Ää, mitä kaikkee onkaa tapahtunu sen jälkee!

TOUKOKUU
Toukokuun alussa kävi yks päivä tälleen: Olin tulossa koulusta kotiin ja istuin dösärillä. Siihen pysähtyy bussi ja ulos tulee muutama poika jotka asuu meilläpäin. Yhen niistä tunnen iha hyvi, toisen aika huonosti ja kolmatta en ollenkaa. Kaks lähtee kauppaan ja se jonka tunnen semi huonosti jää siihen pysäkille mun kanssa. Aletaan juttelemaa kirjoista. Bussi tulee, astutaa sisää ja istutaa vierekkäi ja puhutaan vaan koko matka kirjoista. Luulis et keskustelu kävis tylsäks jossai vaihees mut ei. Täs oli henkilö jonka kanssa pystyin puhumaan 20 minuuttii kirjoista ja edellee olla kiinnostunu keskustelusta. Selitin The Fault In Our Starsista koska se oli mulla sillä hetkellä kesken. Vaadin sitä lukemaan tai edes vilkasemaan tätä kirjaa, koska se on mun mielestä NIIIIIIIIIIN ylihyvä!
Kun jäin bussista, jäin pysäkille istumaan ja lukemaan TFIOSia. Ennen ku olin ees huomannu, puol tuntii kulu ja seuraava dösä tuli. Bussista tuli ulos se poika jonka tunsin iha hyvin. Käveltiin siitä sitte kotiin samaa matkaa ja juteltiin jotain. Nää kaks poikaa on parhaat kaverit, ja tää jonka kanssa nyt juttelin kerto sen toisen laittaneen sille viestiä että "Din granne e kiva", "Sun naapuris on kiva". Tää oli ensimmäine kerta ku ajattelin et saattasinkohan tykätä tästä pojasta jonka kanssa olin just puhunu pienen ikuisuuden kirjoista.
Yks päivä sit myöhemmin hengasin näiden kahen kanssa koulun jälkeen, aloin varmistuu enemmä ja enemmä siitä että tykkään tästä pojasta. Mun päiväkirjasta löytyy toukokuun puolesta välistä kirjotus jos lukee: "Haluun nähä sen ja puhuu sille ja olla sen kaa ja kattoo ja halata sitä." Ja jos multa kysytään niin toihan on ihan söpöä.
Joskus myöhemmin tapahtu näi että onnistuttii kertomaa et tykätään toisistamme. Olin nii ilonen sillä hetkellä. Tuntu et tästä saattais tulla jotain jos nyt pelaan kortit oikein. Me alettiin tapailee vähä välii ja se alko pikkuhiljaa tuntuu aidommalta ja aidommalta.
Kesäloma alko 30.5. Sillon oli mun veljen ylppärit. Koko päivä oli vaan yhtä suurta juhlaa. Illalla seittemän-kaheksan aikaan, kun kaikki vieraat oli jo lähteny, menin tapaamaan tätä poikaa. Käveltiin vaan, mentiin rannalle ja katottiin kun aurinko katos puiden taakse. Siellä oli niin kaunista. Ja kylmää, tosi, tosi, tosi kylmää. Mut se ei haitannu mua, sain olla tän pojan kanssa ja olin niin onnellinen. Kun käveltiin takas kotiin päin tapahtu jotain mikä tapahtu mulle nyt ekaa kertaa. Meidän kädet hipas toisiaan ja se tavallaan vaan tapahtu. Ennen ku edes tajusin, me käveltiin siinä käsi kädessä. Julkisella paikalla. Tää oli oikeestaa aika iso juttu mulle, en oo ikinä aiemmin kävelly kenenkään kanssa käsi kädessä, jos nyt ei lasketa sitä kun joskus pienempänä kuljin äidin kanssa kaupassa käsikkäin. Mut tää poika oli siinä mun vierellä ja halus julkisesti näyttää että tahtoo olla mun kanssa. Se oli niin ihana tunne kun tajusin että tää oikeesti oli joku juttu, et tästä mahollisesti ihan oikeesti tulee jotain. Käveltiin käsikkäin ja se saatto mut kotiin saakka.
Ja sit tapahtu jotain. Meidän ensisuudelma. Siinä tihkusateessa. En usko että tuun koskaan unohtamaan sitä. Se ilta oli jotain niin täydellistä, en tienny et oli olemassa sellasta onnellisuutta kun mitä sillä hetkellä tunsin. Perfection.

KESÄKUU
Pitkin kesäkuuta näin tätä poikaa, vietettiin aikaa yhessä ja pidettiin hauskaa. Tuntu et elämä oli jotenki täydellisessä kunnossa. Mitään ei puuttunu. Sai vaan nauttia elämästä ja kaikista sen puolista. Sit 21.6. tapahtu sellanen juttu että mä en enää ollut sinkku. Se ei tapahtunu mitenkää suuresti ja upeesti et mua oltais kosiskeltu tyttöystäväks kukkakedon keskellä auringon laskiessa mereen taustalla. Nah. Tää tapahtu meidän alakerran sohvalla. Mutta se ei vaikuttanu millään lailla siihen, kuinka älyttömän iloseks mä tulin tästä. Makoiltiin siinä ja selasin askia, joku kysy kysymyksen johon vastasin jotain ja pistin vastaukseen mukaan kuvan meistä sillä hetkellä. Kohta joku kysy et "onks toi sun poikaystävä?" ja katottiin siinä toisiamme kysyvästi. Kohta sain kirjottaa sille anolle myöntävän vastauksen :')

HEINÄKUU
Niin ihanaa aikaa mun elämässä. Kiitos <3 Ei oo enempää sanoja.

ELOKUU
Koulut alko, meillä meni edelleen hyvin. Elämä hymyili ja olin onnellinen ku hangon keksi.
Ote mun päiväkirjasta 4.8.2014:
"Eile ku olin saattaa sitä ja olin sillee 'mun pitää varmaan alkaa lähtee' ni lähin niiku pois päin mut pidin viel vähä sen kädest kii nii se veti mut ihan lähelle ja laitto kädet vyötärön ympärille ja suuteli mua ja se oli aika ihanaa"
Tuntu et joka hetkes oli timantteja. Me käytiin kans kattoo TFIOS siin elokuun alus. Sillon sen ekan kerran kun tutustuttiin kunnolla ja puhuttiin kirjoista, me oltiin illal myöhemmi puhuttu faces ja se sano ettei sitä kiinnosta lukee sitä, mutta lupas mennä kattoo sen jos se koskaa tulis leffateattereihi. Ja siinä me sit oltiin, se oli ku palautus siihen mistä kaikki alko. Leffan loppupuolella kun kaikki alko itkee, nii se vaan nauro. Ja muaki itketti, ja ku se huomas sen nii se silitti mun kättä. Kohta muaki alko huvittaa se ku kaikki muut parkuu ympärillä ja se vaan nauraa, ja sit mäki rupesin nauramaan.
Joo. Joka hetkessä oli timantteja. Mulla oli poika painonsa arvosta kultaa.
Mut kaikki loppuu aikanaan.
28.8. me erottiin. Must oliki jo alkanu tuntuu et jotain oli pielessä. Se tunne tuli muutamaa päivää ennen ku me erottiin. Se ei ollu riitaisa ero. Me erottiin oikei hyvissä väleissä ja ollaan edelleen kavereita.

Kaikki mitä voin enää sanoa on kiitos. Kiitos siitä että teit mun elämästä sateenkaaria ja naurua, kiitos että olit siellä aina mua varten, kiitos että rakastit mua ja annoit mun rakastaa sua. En tiiä tuutko koskaan lukemaan tätä mut jos tuut niin tiedä että en vois olla kiitollisempi kaikesta siitä ajasta mitä oon saanu sun kanssas olla. Kiitos.

Mä voin hyvin just nyt. Oon itkeny paljon viimesen puolentoista viikon aikana, mut nyt oon kirjottanu näin pitkän tekstin eikä oo itkettäny lainkaan. Joskus voin paremmin ja joskus huonommin, eikä sitä koskaan tiedä, että millonka se huono hetki sit iskee. Mut sen mä tiedän varmaks että elämä jatkuu. Ja mä selviän.

-xx

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

2daysofawesome

EILEN
Nähtii Olivian kaa kampissa yheltä, ja siit alko meiä shoppailukierros. Kierrettii kauppoi kampis ja foorumis ja löydettii kaikkee iha sikaihanaa. Oltii ostamas vaatteit Olivialle ja mä tarvitsin pelkät housut. Mul oli hirvee himo ostaa kaikkee ihanaa mitä löyty, mut jotenki sain sit hillittyy itteni. Olin tosi lähel ostaa tän yhen paidan joka oli mun mielest iha supersöpö, se oli vissii JC:stä. Olivialle löyty vaik mitä: kengät, farkkutakki, mekko, paita... Pakko myöntää sil tytöl on tosi hyvä vaatemaku! Käytii kans syömäs Vapianos ja sit viel Starbucksii ennenku lähettii meille. Kotii ku päästii ni katottii leffa, syötii iltapala, chillattii ja painuttii petii.

TÄNÄÄN
Aamul aikalail vaa jillailtii ja käytii vähä ulkon kiikkumas. Päiväl katottii yks leffa ja käytii tunnin kävelyl ja sit istuskeltii terassil syöden jätskii. Koht äiti spottas käärmeit meiä autotallin luona ja pakkoha niit oli mennä kattoo. Olivia kirkas iha hirveen kovaa heti ku näki ne, mut koht tuli jo lähemmäs kattoo joskos sais kuvaa :') 
Heitettii Olivia bron kaa asemalle ja halattii sit junas heipat, sen jälkee haettii isä laivasatamast ku se tuli Tallinnast ja mentii kotii. Bro heitti mulle meiän keinus järkyt vauhit, nauroin vaa ja kiljuin. Illal kävim viel heittää talviturkin. Puoltuntii arvoin et uskallanko vai enkö ja sit hyppäsin. HYI KU OLI KYLMÄÄ!

xx-

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

2daysofjämsä.



Toissailtana myöhää päätin etten haluu olla koton koko pääsiäislomaa. Joten, ostin junaliput Jämsää. Aamul Stadii ja kolmen tunnin junamatkalle. Oltii sit eile porukan kaa Jokivarren koulun pihal pitämäs vähä hauskaa, meit oli minä, Vepe, Suvi, Soffi, Topi ja Jape. Niinku kukaa tuntiskaa ihmisii nimistä, mut kuuden porukka kummiski. Sit illemmal oltii vaa Japen pihal Vepen, Topin ja Japen kaa ja joskus enne ysii lähettii Veeran kaa menee. Mentii hetkeks niille ja sit lähin mummin luo.


Sinne oli ihanaa päästä, järvi oli peilityyni ja puut ja pilvet heijastu siihe upeesti. Mökki on mulle nii rakas ja tärkee, siel saa rentoutuu ja levätä... Ainaki sillon ku ei tehä töitä. Pistettii lämpöpeitot sänkyy ja pelattii viel vähä korteil ja syötii Ben & Jerry's enneku painuttii petii. Sit aamul nukuin pitkälle, ja otin viel päikkäritki enne puoltapäivää. Yhen jälkee tuli sukulaisii työvoimiks ja alko talkoot, siin sit muutama tunti tehtii puuhommii. Uimaa ja saunaa ei kuitenkaa keretty, kosk lähettiin enne viittä takas mummilaa. Mummi meni konserttiin kuudeks ja mä jäin Veeran kaa ulos.

xx-

perjantai 18. huhtikuuta 2014

what a wonderful good friday.




Yes about today. Suski oli meil ja mitäköhä ollaa ees tehty, datailtu ja istuskeltu ja oltu vähä ulkonaki. Ja pastaa! Keitettii pastaa ja syötii ilma mitää kastiket sen kaa XD Ollaa vaa pidetty hauskaa ja naurettu koko päivä, today has been funnnn! Ei mul varmaa sen enempää kerrottavaa, oon edellee se kasiluokkalaine tyttö joka venaa et pääsee Lapualle riparille kesäl ja rakastaa metsää. Nothing's really changed. Kuvat on vähä iPad-laatuu ja muutenkin ykstoikkosii, oh well ainaki sain jotai postattuu.

Live a happy life and love your friends.

xx-

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Happy

Irpo oli meil eilen. Koulu loppu yhelt, sit käytii nopee Irpol ja suunnattii meillepäi bussil. Ku oltii siin about Hanikan kohal käppäilemäs nii aurinko paisto jotenki niiiin upeesti, mun oli ihan pakko ottaa tää kuva. Kännylaadul se ei toki näytä nii upeelta ku pitäis, mut you get the point.

Kävin eilen kattoo yhe frendin kaa Nälkäpeli Vihan Liekit, ohmygod se oli tosi hyvä! Mut kaikki jotka oli jo käyny kattoo sen hehkutti mulle sitä nii paljo et mun odotukset nous korkeemmalle ku piti XD Et se ei mun omast mielest ollu nii ylidramaattisen upee ku mitä monet sanoo, mut silti se oli tietty tosi hyvä!(: Sit käytii BR-leluis ostaa mulle tonttulakki sen leffa jälkee, me harhailtii siel koko kauppa ympäri enneku huomattii et ne lakit oli iha siin sisäänkäynnin luona. Noh sain sen ostettuu et mul alkas olee kaikki valmist sitä vlogikalenterii varten.

Tää kuva otettii Simon kaa joskus aikoi sitte, niihi aikoihi ku tuli tänä syksyn ekoi kertoi iha kylmä. Pidettii hauskaa ja naurettii, mukana myös Henkka, ja sit vaa kävelin tonne vetee kumisaappaat jalas ja pyysin Simoo räpsii kuvii.


Mun ihananihana serkkuvauvani tuli vanhempineen käymään meillä sunnuntaina, juteltii ja pidettii muutenki hauskaa :) Juhlittii samal mun synttäreitä, sain heiltä suklaata, tietenki kortin, kuvan supersulosesta serkustani ja lautapelin, Halki Poikki Pinoon :)

Nää kuvat on jo viikon tai kahen takasii, oli jotenki tosi ihana sateen tuoksu ilmassa, vaikkei siel satanu, ei sitte yhtää. Noi kuvat on otettu samast paikast, toine vaa sillan länsipuolelle suunnattun ja toine itäpuolelle suunnattun. Koko paikka vähänniiku höyrys, mulle tuli ihan uskomaton fiilis sillon. Se oli niin taianomanen hetki, teki mieli vaan jäädä siihen seisomaa ja kattomaan maailmaa. Itseasiassa mä aika usein jämähdänkin tohon kohtaan kotiintulomatkalla. Siinä on aina jotain niin kaunista, en ihan ymmärrä itekään.

Mul on kaikki just nyt tosi hyvin, oon onnellinen eikä mikään oo huonosti. Oon just menos koululle näytelmäharkkoihin, sen jälkee viel palokuntatreenit tiedos tälle illalle :) Täl hetkel maailma on mulle just niin hyvä.

xxRillu


lauantai 16. marraskuuta 2013

Palohälytystä ja keinusta lentelyä

Ihmiset on huomannu etten oo kirjottanu pitkää aikaa. Oon täs koko ajan aatellu et juu palaan tänne sit ku inspaa tulee, ja eilen se sit tuli. Oikeesti, oli ku mun pään pääl olis syttyny hehkulamppu ja jostai ois tullu halleluujan huutoo. Mun pään sisäl vaa pomppi ideoit koko illan ja tän aamun kans :) Askis on muutaman kerran tullu jotku henkilöt sanoo et ne on tykänny mun videopostauksist ja sit ne oli toivonu et tekisin lisää. Noh... Eile sil hehkulampul oli vissii tonttulakki pääs tai jotai, kosk sain päähäni alkaa tekee vlogikalenterii! Idea on siis sama ku joulukalenteris, mut vlogina :) Joka päivä postaan jotai :) En ite yhtää tiiä minkä pitusii nää videot tulee olemaa, mut varmaa jotaaai viisminuuttisii :) 






Viime maanantain olin aamul koulus iha normaalisti, eka tunti ja oli ruotsii. Oltii just tarkistamas kotitehtävii ku yhtäkkii alko kuuluu hullun kova ja korkee ääni. Kaikki oli ekan sillee wtf ja sit alettii tajuu et ei juma, tääl on oikeesti palohälytys! Noh me sit lähettii menee, kaikki ulos ja koulun edes oleville kallioille niiku oltii harjoteltu. Laitoin vaa kaikille kavereille viestii et duuude tääl on palohälytys, ja sielt tuli vastaukseks esim "Hei varmaa näkyyks siel liekit? Sano jos ei tarvi tulla kouluu" (mun kamu oli tulos kymppii). Sit koht porukkaa vaa alkaa vyöryy sisää ja mietittii siin ruotsiryhmän kaa et hei öö mitä tääl ny tapahtuu. Sit vaa mentii with the flow ja takas luokkaa, koht yks mun toises luokas oleva kaveri laitto viestii et niie ope oli kertonu et joku alakoululaine oli vaa vetässy sen vivun alas.

Sit noh ei mun elämäs mitää sen kummallisempaa oo käyny, ihan käyn vielä kouluu kasil ja oon vielä blondi, mun elämä on normaalia. Oon saanu viimeaikoin koulus kymppei ja ysei, mut sit... Sain maanantain bilsan kokeen takas.. Se oli 7 1/2! Vähä jäi harmittaa, mut hei, ei elämä siihen kaadu. Aion koittaa viel panostaa, mut on itseasias mahdollisuus saada kasii tai ehkä jopa ysii jos loput täst lukukaudest menee tosi hyvi! 

Ulkon itseasias näyttää silt ku siel olis lämmintä, mut truth is mä tarviin kunno talvikenkii etten jäädy! Monet kattoo sillee "ööö tääl on viel syksy miks sul on toppatakki ja eskimokengät" mut hei, anything to keep me warm.
Sit nää kuvat on silt ajalt ku Annu kävi meil.. Pyöräiltii niilt meille seittemä kilsaa, eikä tosiaa olla mitää ammattilaisii ni saatettii levähtää matkal pari kertaa (lue: tuhat kertaa). Meil oli kyl tosi kivaa, käytii metsäs ja kaikkee :-) Sai nauraa XD


Ja tää kuva on vaa joku random, ei täl sen suurempaa merkitystä ku et koulun jälkee hengataa joskus kavereiden kaa koulun käytävil, enne tehtii sitä melkee joka päivä ku se oli nii kivaa ku voi vaa olla tyhjil käytävil ja nauraa, mut nykyää se on jääny vähä vähemmälle. Mä ite ainaki häippään usein vaa kotii nykyää, etenki täs viimeaikoin ku on ollu näit kokeit. Meil oli perjantain hissan koe, se meni itseasias yllättävän hyvin verrattun siihe minkä verra olin lukenu!



Aurinko. Yks asia mitä mä vaan rakastan niin tajuttoman paljon. Aina ku aurinko tulee esii pilvien takaa ni mua alkaa hymyilyttää, se on mun päivän piristys, etenki talvisin. ahh



Löydettii muutama viikko sit veljen kaa vanhoi kuvii, ja nää oli mun mielest niin hyvät! Upeet tilannekuvat, just sillee "ennen kuin kävi huonosti". Ja tosiaa siinä oon minä ite, en tiiä kui mont vuotta sit mut varmaa näkee et ei mikää lähiaikoin otettu kuva oo(:
Pahoittelen sitä et nää kuvat ei kaikki oo kauheen hyvälaatusii, kännykäl otettui suurin osa, joten sen tietää ettei jälki oo parasta mahollista! Toivottavasti ny ei kamalan paljoo häiritse! :)

xxRillu